Blogi — Frantoio

Deortegas luomutila

Terveiset Espanjan Murciasta, Deortegasin luomutilalta

Deortegasin luomutilalla Espanjan Murciassa valmistetaan maailman parasta Extra Virgin luomu oliiviöljyä jo kolmannessa sukupolvessa.

Lue lisää →


Tarja Tainio
Frantoio  Extra Virgin luomu oliiviöljy

Frantoio Extra Virgin luomu oliiviöljy

FRANTOIO oliivilajikkeen kylmäpuristettu, raikas ja hedelmäinen oliiviöljy. Maussa hieman kevyttä makeutta ja vastaleikatun ruohon tuoksu. Lisäksi aistittavissa häivähdys  omenaa, banaania, vihreää mantelia, saksanpähkinää, lakritsia sekä kuivattuja hedelmiä. Frantoio on voittanut 2021  kaksi palkintoa Japanista: Parhaan espanjalaisen öliiviöljy palkinnon Parhaan luomuöljy palkinnon  Frantoio on keveytensä ansioista helppo öljy aloittaa hyviin oliiviöljyihin tutustuminen. Parhaimmillaan ruokien omaa makua korostamassa se antaa mille tahansa ruualle aivan toisenlaisen intensiteetin. Kokeile vaikka grillikasviksiin. Laita mieluisia kasviksia foliovuokaan, hieman hunajaa, mustapippuria, suolaa myllystä ja reilusti Frantoio öljyä päälle. Sekoita hieman. Päälle halutessa vaikka  ihanaa chevre juustoa tai fetaa ja tuoreita yrttejä. Grilliin noin 15 minuuttia,  kunnes kasvikset tuntuvat sopivan kypsiltä ja...

Lue lisää →


Perhe Ortegas

Perhe Ortegas

Puiden historia on meidän historiaamme  ja juuret ovat meidän juuremme, toteaa perheen isä Marcelo Ortegas Deortegas-luomu ekstra-neitsytoliiviöljyt ovat raikkaita , herkkiä ja syntyneet  ideoiden ja unelmien sekoituksesta, kovasta työstä ja syvästä arvostuksesta  maata ja sen antimia kohtaan. Deortegas-perhe on ollut viljelijöitä jo monen sukupolven ajan ja viimeisten 30 vuoden aikana viljellyt  luomu oliiveja perinteisellä ei-intensiivisellä tavalla. Yli 10 vuotta sitten perustimme oman  oliiviöljy tehtaan ja sitä kautta  olemme löytäneet oliivein syvemmän olemuksen, kertoo Rafaela. Vuonna 2008 Marcelo ja Rafaela Ortega perustivat  oman öljytehtaan, tavoitteenaan tuottaa korkealaatuista herkullista orgaanista ekstra-neitsytoliiviöljyä ja viljellä ja tuottaa sitä perinteisellä tavalla mahdollisimman hyvin luontoa kunnioittaen.Olemme toinen sukupolvi joka suhtautuu hyvin  intohimoisesti...

Lue lisää →