
FRANTOIO oliivilajikkeen kylmäpuristettu, raikas ja hedelmäinen oliiviöljy. Maussa hieman kevyttä makeutta ja vastaleikatun ruohon tuoksu. Lisäksi aistittavissa häivähdys omenaa, banaania, vihreää mantelia, saksanpähkinää, lakritsia sekä kuivattuja hedelmiä.
Frantoio on voittanut 2021 kaksi palkintoa Japanista:
- Parhaan espanjalaisen öliiviöljy palkinnon
- Parhaan luomuöljy palkinnon
Frantoio on keveytensä ansioista helppo öljy aloittaa hyviin oliiviöljyihin tutustuminen. Parhaimmillaan ruokien omaa makua korostamassa se antaa mille tahansa ruualle aivan toisenlaisen intensiteetin.
Kokeile vaikka grillikasviksiin. Laita mieluisia kasviksia foliovuokaan, hieman hunajaa, mustapippuria, suolaa myllystä ja reilusti Frantoio öljyä päälle. Sekoita hieman. Päälle halutessa vaikka ihanaa chevre juustoa tai fetaa ja tuoreita yrttejä. Grilliin noin 15 minuuttia, kunnes kasvikset tuntuvat sopivan kypsiltä ja juusto saanut hieman väriä. Jätä kasviksiin purutuntumaa, ei siis liian kypsiksi.
Frantoiosta on tullut monen suosikki. Toimii myös upeanan lahjana tai tuliaisena!